Sivun näyttöjä yhteensä

Kirjallisuudesta

Kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai jos niistä kirjoitetaan sellainen.

Karen Blixen
___________________________________

Ei, hänessä on vain yksi vika: hän on ainoa. Hän on viisi, hän on kuusi, hän on seitsemän – kun painelen hänen syntymäpäiväkakkuunsa kahdeksan kynttilää, olen luopunut toivosta.
Ensin ei tapahdu mitään, sitten alkavat keskenmenot. Viimeistään kolmannen jälkeen on jumissa, vyötäröstään kiinni pimeässä tunnelissa. Kädet kurottavat kohti vähenevää valoa, jalat sätkivät takaisin lähtöpisteeseen, eikä mihinkään pääse, mitään ei tapahdu eikä mitään selitystä ole. Olen tunnelissa yksin, en näe siellä Ristoa: Risto on turvallisesti ulkopuolella ja katselee minun kärsimystäni.

Toivo, pelko, kipu, veri – aina samassa järjestyksessä, vain annokset vaihtelevat. Sairaala, luultavasti, ja matka kotiin: liian tyhjä auto ja liian rauhallinen Risto, katse tiukasti tiessä ja käsi lempeä polveni päällä.

Katkelma teoksesta Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän
___________________________________

Anna surulle sanat.
Murhe, joka ei puhu,
kuiskaa pakahtuvalle sydämelle
pyytäen sitä murtumaan.


Shakespeare: Machbeth
___________________________________


Sadetta valittavat pilvet ovat naisen suru, sadepisarat niitä kyyneleitä, joita nainen ei saa rinnastaan ulos. Seisoo sateessa ja antaa sateen valua alastomalla vartalollaan, litteällä vatsalla, josta kouristukset eilen väkisin pumppasivat verimöykyn ulos, vaikka nainen yritti pidätellä vauvaansa kohdussa, turvassa. Kouristukset voittivat voimallaan ja miehen oli vedettävä äänetön sikiö naisen jalkojen välistä.
Mies pesi verisen sikiön lämpimällä vedellä, kääri valkeaan lakanaan ja he nukkuivat seuraavan yön lapsensa kanssa.

Katkelma novellista Suru, jolla ei saa antaa syytöksen sormea teoksesta Hanna Hauru: Raaka punainen marja
___________________________________

Äidin nimen saat, kun lanka on ujutettu neulansilmään
ja olemassaolon hento viiva piirtyy ikkunaan.
Lujalla pistolla on uuden alku kiinni lihassa
tulevaisuutesi kirjottu neljällä kirjaimella.

mutta silmukat putoilevat puikoilta kesken matkan
viikkojen, kuukausien kerrokset purkautuvat.
Hellitty tulevaisuudenkuva vaihtuu
patologin lausuntoon.

Verkonsilmissä nimensä menettäneet
virkkaavat surusta olkapään
pitkän ketjun kyynelistä;

et ole yksin.

Runo teoksesta Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita
___________________________________

Se veri.
Se minun vereni vuosi aina vain kipeämmin, aina vaan paksumpana, sakeana kuin mustaviinimarjamehu. Aina kuitenkin sitä vain tuli. Aina ajallaan, tunnin tarkasti, 28 päivän välein. Mennessään se murjoi mahaa, repi niistä johdoista, se veti alas, halusi ne mukanaan sille turhalle matkalle, arvottomalle matkalle.
Kuukausi kuukauden perään ilkeämpi veri.

Katkelma teoksesta Veera Salmi: Kaikki kevään merkit
___________________________________

Jossain vaiheessa sisaruksetkin olivat siinneet kuin porsaat ja sukutapaamiset olivat olleet täynnä kakkavaippoja ja kiukuttelevia pikkulapsia. Ja kateutta. Hänen pistävää, kylmää kateuttaan, joka painoi kylkiluihin, tyrkki mahaan teräviä pisteitä. Jarin ristiäiset olivat neljännet vuoden sisään. Aila passitettiin keittiöön. Eksää Aila vois, ku sulla kerran mittään muutakaan oo. Ja olisihan hän mennyt ja hoitanut kahvinkeiton, mutta kun ne tulivat perässä keittiöön pulleitten tissiensä kanssa, työnsivät nisät ahnaasti imevien poikasten suuhun. Ja vaikka hän kuinka kolisteli kahvipannua ja pullavateja, hän ei ollut voinut olla kuulematta sitä lussutusta ja tuhinaa.


Katkelma teoksesta Liisa Rinne: Odotus
___________________________________


Kun raskaaksi tuleminen ei onnistunut, yritettiin selvittää syyllinen.
Kummastakaan ei löytynyt vikaa. Ihmettelimme, onko parin mahdollista olla hedelmällinen mutta yhteensopimaton vai oliko vika sittenkin toisessa, jokin piilevä, huomaamaton.
Talvi-ilta Raijalla ja Sepolla, Jaakon yksivuotispäivä, kun Hannakin oli jo kurkkuaan myöten täynnä ovulaatiotestien ajoittamia yhdyntöjä, epämukavia asentoja ja pakotetun seksin jälkeistä naurettavaa käsillä seisomista: kuvittelin, että olimme saaneet asian käsiteltyä, sikäli kuin se oli mahdollista, tyytyneet osaamme. Mutta lasten touhut, tuttipullot, vanhempien poikien ja tyttöjen juoksu ja mekastus ja pienempien imettämiset ja heijaamiset, vauvan tuoksu, äkkiä se olikin Hannalle liikaa. Se istui kohmettuneena kahvipöytään  ja tuijotti lasittuneena eteensä.
Meidän oli lähdettävä kotiin kesken.
Ei vain se, että Raija ja Seppokin onnistuivat viimein, Hanna selitti matkalla kotiin, tai ettei tilannetta voisi hyväksyä.
Niiden lasten äänet, Hanna sanoi ja katsoi pois.


Katkelma teoksesta Jussi Valtonen – Siipien kantamat
___________________________________


Mabel oli tiennyt, että olisi hiljaista. Sehän se tärkeää olikin. Ei pienokaisia kujertamassa tai parkumassa. Ei naapurin lapsia kiljumassa leikeissään kujalla. Ei pienten jalkojen tepsutusta sukupolvien sileiksi kuluttamissa puurappusissa, ei lelujen pauketta keittiön lattialla. Kaikki nuo hänen epäonnistumisensa ja kaihonsa äänet jäisivät taakse, ja niiden paikalla olisi hiljaisuus.


Katkelma teoksesta Eowyn Ivey: Lumilapsi
___________________________________


Maria: Miksi sinä noin minulle sanot?


Yerma: (Nousee.) Koska olen saanut tarpeekseni. Koska olen kyllästynyt pitelemään niitä ilman että saan pitää niitä ominani. Koska olen loukattu, loukattu ja nöyryytetty perinpohjin, näen kuinka vehnä nousee oraalle, vesi pulppuaa lähteistä lakkaamatta ja emälampaat synnyttävät satoja karitsoita ja narttukoirat omiaan, ja kun tuntuu kuin maat ja mannut kurkottaisivat näyttämään minulle pehmeitä uneliaita lapsiaan, samalla kun minä tunnen täällä lapseni suun sijasta kaksi vasaraniskua.


Maria: Minä en pidä siitä mitä sinä sanot.


Yerma: Te naiset joilla on lapsia ette kykene ajattelemaan meitä joilla niitä ei ole. Pysytte tuoreina ja viattomina, kuin se joka ui makeassa vedessä eikä edes tiedä mitä jano on.


Katkelma näytelmästä Federico Garcia Lorca: Yerma
___________________________________


Eikö se koskaan lopeta, Ilonan työpaikalla kyselevät, eikö se perkele tajua, että tämä rassaa jo  muitakin. Aina se ulvoo, aina se on poissa, aina sitä saa tuurata. Muut yritykset palkkaavat äitiyslomasijaisia, täällä joudutaan palkkaamaan joitain helvetin keskenmenosijaisia.
Eikö kellään ole kanttia sanoa sille, että tee meille palvelus ja ompele alapääsi umpeen.
Kenelläkään ei ole kanttia.


Katkelma teoksesta Eve Hietamies: Puolinainen
___________________________________


Jotta pääsisi perille
on eksyttävä tieltä
Joka pääsee perille
oppii
että hetken kuluttua
on taas jatkettava matkaa
Joka ei koskaan
putoa raiteilta
ja mene rikki
jatkaa aina samaa rataa
ja on turvassa
suurelta murheelta
ja suurelta onnelta


Tommy Tabermann
___________________________________




Ei kommentteja: